Veto veks!

Kuten varmaan arvaatte, nyt on kyse koiran vetämisestä.

Minua on jo pitemmän aikaa ärsyttänyt se kun Oona vetää. Ei ole väliä onko pannan ja omistajan välissä tavallinen parin metrin hihna vai flexi, veto on päällä. Muutaman kerran Oona on alkanut saamaan paniikkikohtauksen omaisia oireita, kun ei henki kulje ja kun kokeilee rinnasta, tuntuu kuin olisi keuhkot krampissa. Ei siis tervettä missään mielessä.

Vetämistä olen yrittänyt kitkeä pois perinteisellä taktiikoilla. Välillä olen koittanut pitää ihan lyhyttä hihnaa että tuo otus oivaltaisi että nyt ei lähdetä vaeltelemaan mutta yhtä kaikki, vetäminen vaan jatkui.

Vedonestovaljaita harkitsin aina kun otsasuoni rupesi lenkillä tykyttämään vähän turhan ponnekkaasti, ja viime viikolla niitä netistä katselinkin. Ei kuitenkaan tullut tilattua, suunnittelin meneväni otuksen kanssa eläinkauppaan ja tuhlaavani sievoisen summan just eikä melekeen sopiviin valjaisiin.

Joku kerkesi minulle tässä välissä ehdottaakin valjaita, joissa on rinnan kohdalla joku kova "pallukka" joka siis tekee kipeää jos valjaat kiristyvät liikaa. Minusta se ei kuulosta kovin hyvältä idealta, en halua kouluttaa koiraani kivun avulla. Tosin mitään faktapohjaa minulla ei kyseistä valjaista ole, mutta silti epäilyttää sen verran etten suo moisille ajatustakaan.

Tänään sitten olimme ystäväni kanssa Citymarketissa ja eksyinpa taas kerran eläinten osastolle (kuten aina, hah!).
Menin sitten huvikseni katsomaan valjasvalikoimaa, jos vaikka löytyisi jotkut ihan perusvaljaat (otuksen nykyinen panta ei miellytä minua materiaaliltaan ja muutenkin panta ei ole kauhean hellä vetävän koiran kaulalle koska paino ei jakaudu muualle). Löysinkin sitten HauHau Championin vedonestovaljaat jotka nappasin mukaani kassalle kysyäkseni hintaa joka ei kuitenkaan sitten päätä huimannut.

Kuva lainattu täältä

Nyt ensimmäinen lenkki tehty uusilla valjailla ja tottamaar tavishihnalla (eikä millään flexillä) ja ai että on hyvä mieli. Oonahan ei siis vetämään päässyt vaikka yritti ja muutoinkin lenkki meni rauhallisempaan malliin kuin ennen. Nämä ovat siis sellaiset valjaat, jotka tekevät vetämisestä epämukavaa, mutta ei siis satu. Ja tuon voin sanoa täydellä varmuudella koska Oona on vähän herkkis (lääkärin mukaan aikamoinen draamakuningatar) ja vinkaisee kyllä pienestäkin osumasta.

Ihana, vetovapaa kesä siis tulossa!!

P.S. Ostin myös punkinpoistajan, nyt on varauduttu punkkikesään!

P.P.S. Matkaan on enää 9 yötä, jännittää! :)

Tänään meidän pieni Oona-neiti täyttää vuoden! Iso tyttö jo. :) Yritän kehittää jonkunnäköisen spesiaaliherkun merkkipäivän kunniaksi, johon sisältyy ainakin nakkeja. :D

Asiasta toiseen, multa pitäisi estää pääsy eBayhyn! 

Surffailen siellä varmaan joka päivä ja kaikenlaista pientä kivaa on tullut tilailtua *vihelt* :D 

Söpö helmipanta.
Kuva lainattu täältä.

Veikeät kissankorvasormukset.
Tilasin näitä kaksi koska haluan antaa toisen kissarakkaalle siskolleni .
Kuva lainattu täältä.

Hauska pöllösormus.
Kuva lainattu täältä.

Pöllökorvikset.
Kuva lainattu täältä.

Lisää pöllöilyä sormuksen muodossa,
Kuva lainattu täältä.

Pöllökaulakoru.
Kuva lainattu täältä.

Lilat blingbling-korvikset.
Kuva lainattu täältä.

Mutta en mä tietenkään pelkästään koruja ole tilaillut. eBaysta saa myös käsityötarvikkeita edullisesti, ja tilaukseen lähti nämä:

Kierroslaskurit
Kuva lainattu täältä.

Kerijälaite ja kerinpuut.
Kuva lainattu täältä.

Tuosta viimeisestä ostoksesta olen ylityytyväinen. Suomessahan tuo pelkkä kerijä maksaa n.45€ halvimmillaan ja kerinpuut vähintään saman verran, eBaysta sain nuo siis yhteensä neljälläkymmenellä dollarilla eli noin kolmellakymmenellä eurolla

Olin alkuun kahden vaiheilla että tilaanko vai enkö, mutta Oona pieni teki päätöksen puolestani. Viime viikolla se ehti repiä auki ja levittää ainakin viisi lankakerää ja mä sitten inhoan sitä käsin kerimistä. Tuumasin että tolla hinnalla kannattaa säästää mun hermoja. :D

Niin, ja sitten mä tilasin myös kengät. En tosin eBaysta vaan nettikaupasta.

Lace Up Kitten Heel Sandal
Kuva lainattu täältä.

Mun mielestä noi on niin nätit ja sirot ja ihanat että oli pakko tilata vaikka en yleensä just kenkiä uskalla kokeilematta ostaa kun mulla on niin ihmeellinen jalka. Mut jos noi nyt ei sattuis sopimaan niin ainahan ne voi myydä pois.

Äidin hautajaiset ovat sovittu ja minä odottelen virkatodistusta niin pääsen hoitamaan pankkiasioita yms. 

Tänään alkaa viimeinen viikko työharjoittelussa, aika haikea fiilis. Mutta onneksi tämän jälkeen on enää yksi jakso ennen kesälomaa, kyllä sen 1,5kk ehkä kestää. 

Tosin, en ole vikalla viikolla koulussa koska lähdetään ystäväni kanssa reissuun! :) 

Ystäväni piti lähteä yksin Prahaan vähän tuulettumaan mutta nyt ollaankin menossa kimpassa Kreikkaan Korfun saarelle viikoksi. 

Ai että mä olen innoissani. Siis ihan oikeasti oon intopiukeena täällä ja lasken päiviä. 

Kattokaa nyt näitä kuviakin meidän hotellista:

Huoneistohotelli Milton

Hotellin allas-alue

En malta odottaa!!

Vähän iloa ja paljon surua

Viime viikon tiistaina olin inssissä jonka pääsin onnistuneesti läpi. Eli nyt on sitten kortti taskussa, jee.

Vartti siitä kun lähdin katsastuskonttorilta, soitin äidilleni kertoakseni hyvät uutiset mutta sainkin tietää että äidin mies oli hetki sitten palannut sairaalasta kotiin ja löytänyt äidin sohvalta kuolleena.

Voin sanoa että koskaan en ole kokenut samankaltaista tunnetta, kun ensin olet ihan pilvissä ja onnellisena ja seuraavana hetkenä romahdat sieltä pilvistä korkealta ja kovaa.

Viime viikko meni aikalailla sekavissa tunnelmissa, kuten odottaa saattaa. Nyt on jotenkin hetken ollut suht rauhallinen olo, mutta tiedän että suru iskee kun pakolliset jutut on hoidettu ja pidetään hautajaiset. Olen ottanut hoitaakseni käytännön asioita, kuten äidin puhelinliittymä yms. ja äidin sisko ja äiti sitten hoitavat hautajaisjärjestelyt Helsingin päässä.

Olin aina ihan varma siitä, että kun äiti kuolee tuntisin pelkkää syvää, pohjatonta surua. Mutta totuushan olikin aivan toinen. Tunsin helpotusta, pettymystä, suuttumusta ja tietysti myös sitä surua.

Helpotusta siitä, että äidillä on nyt parempi olla. Hän oli alkoholisti ja sairas, ei loppuaikoina enää painanut kuin 45 kiloa. Tämä oli kaikenkaikkiaan odotettavissa, mutta kukaan ei tiennyt milloin joten olihan tämä täysi shokki. Tai tietysti jokainen kuolee aikanaan, mutta äiti oli edellispäivänä täyttänyt vasta 58 vuotta, ei siis mikään vanha vielä.

Pettymystä ja suuttumusta siitä että jos asiat olisivat menneet toisin, jos äiti olisi saanut elämästä kiinni, olisi voinut vuosia olla vielä vaikka kuinka monta jäljellä.

Ja lopuksi tietysti pohjatonta surua siitä, että äitiä ei enää ole. Ikävä varmaan on pahin. Eilen ajattelin että soitanpa äidille ja sitten tajusin että niin, eipä tässä enää äidille soitella. Enää ikinä. Se lopullisuus tässä onkin pahinta.

Olen kuitenkin hirveän tyytyväinen että kaikesta huolimatta, meillä oli hyvät välit loppuviimeksi vaikka aina niin ei ollut. Ei ole sellaista tunnetta että jäi kauheasti tekemättä tai sanomatta ja surun ja ikävän keskellä yritän aina muistuttaa itseäni että äidillä on nyt parempi olla ja että en surisi ja ikävöisi näin paljoa jollen välittäisi. Ja se lohduttaa vähän.

Menneellä viikolla sain tietää, että eräs meidän luokkalainen tyttö on kuollut. Sama kuolinpäivä kuin minun äidilläni. Kuoli omana syntymäpäivänään, vielä alle kaksikymppinen tyttö. Kuolinsyytä en lähde tässä sen tarkemmin selostamaan, en itsekään tiedä kuin sen mitä olen kuullut. Kyllä taas kolahti ja kovaa. Me oltiin vähän nokakkain välillä, mutta ei mitään henkilökohtaista ikinä. Surettaa tämäkin kohtalo ja vielä niin nuorena nukkui pois. Elämä on epäreilua.

R.I.P. Äiti ja I
12.11.2012

Kun polkua mennyttä katselen
sidon muistojen kukista seppeleen
siihen kukat ilon, kuin murheenkin
varrelta polun, jota kuljettiin.

Pska viikko!

Viime viikon perjantaina olin juur päässyt sänkyyn ansaituille päiväunille kun ne palas..mahakivut. Eipä siinä mitään, Buranaa nassuun ja toive ylemmille tahoille että menis ohi. Tuli siinä kiemurteltua jonkun aikaa mutta lopulta nukahdin hetkeks. Herätessä kivut olivat kuitenkin kaks kertaa kauheammat, eikä auttanut kuin lähteä päivystykseen.

Puoli tuntia makasin terveyskeskuksen käytävässä paareilla kunnes köpöttelin hoitajan huoneeseen ja rukoilin armoa. Aika pian pääsin siitä sitten lääkärin puheille ja tippa käteen. Suolaliuosta, pahoinvointilääkettä ja vahvaa kipulääkettä (joka muuten kirvelee aivan saakelisti!) Pari tuntia ja oli valmis kotiin.

Ihmettelin että mistä tää nyt taas yhtäkkiä iski, kun on mennyt pitkään niin hyvin. Enhän mä edes stressaa mitään..

Paitsi että niin juu, olihan mulla tiistaina inssi. Voi prkl. No se oli, ja meni ja mä jännitin sitä niin paljon et pieleenhän se meni. Sain onneksi vain 3x25min ajotuntia lisää ja ens tiistaina uudestaan inssiin. Uskoisin et menee palijon paremmin, nyt ko tietää vähän mitä se on ja ei ehkä jännitä niin paljon..

Alkuun en kertonu juur kelleen että mulla edes on inssi, saatika että se meni huonosti. Hävetti. Mutta sitte totesin että ihmisiä tässä vaan ollaan, ja FB:ssa tuli niin paljon lohduttavia kommentteja (kun vihdoin uskalsin asian siellä sanoa) että tässä sitä ollaan.

Olin inssissä enkä päässy läpi.

Kappas, en ees kuallu! ;)

Mutta joo, torstaina tuli taas maha kipeeks, ja lähdin kesken päivän kotia. Perjantaina vedin talven ekat (ja toivottavasti vikat!) lipat keskustassa, onneksi yksi nainen auttoi mut pystyyn. Olin maassa maatessani ihan varma et nyt murtu luita, tuo mun luuntiheys kun ei oo mikään päätähuimaava. Mut ihmeen kaupalla kaikki paikat on ehjät, vaikka toki särkee aika lailla.

Näin ollen, tästä ei oo pakko olla ku yks suunta ja sekin ylöspäin. :)

Sain ihanalta kaverilta ihanan tunnustuksen, mutta siitä seuraavassa postissa, olkoon tää nyt tämmönen masistelupostaus.

Taas ois viikko pulkassa. :) Tosin tänään olin ihan vaan kotona kun flunssanpoikanen iski. Nukuin yöllä kevyet 10h unet ja silti herätessä olo oli kuin puolikuolleella joten päätin että parempi jäädä kotiin kuin lähteä zombeilemaan pitkin kirjaston käytäviä.

Keskiviikkona yksi pitkäaikainen haaveeni kävi toteen. Sain nimittäin ihkaoman saumurin! <3

Lehdessä eräs maahantuojafirma ilmoitti että pyssäävät päiväksi tänne meidän pitäjään esittelemään uusia ja käytettyjä koneita joten suuntasin sinne työpäivän jälkeen. Heti löytyi sopiva vempain, juuri huollettu Jukin Baby-lock. :) Ikäähän pelillä on jonkun verran mutta eipä tuo menoa haittaa. Vuoden takuu ja lisäksi vielä sellainen että jos päätän joskus ostaa ihan uuden koneen, saan vaihdossa tuosta hyvitykseksi saman verran kuin tuosta maksoin. Ei hassumpi diili minun mielestäni. :)

Nyt pitäisi vaan saumurilangat hommata ja pääsisi testaamaan. Harmi kun tavis-ompelulankoja ei ole neljää rullaa samaa väriä. Olen tässä tosin pohdiskellut päivän mittaan josko laittaisi reilusti vaan eri värit masiinaan ja kokeili kangastilkkuun ihan vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi. :D

Nyt on sitten keittiönpöytä entistä täydempi. Parin huonekasvin, sekalaisen roinan ja rakkaan ompelukoneeni lisäksi pöydällä komeilee nyt myös saumuri. Mieskin illalla asiasta mainitsi, lähinnä huvittuneena, molemmat kun olemme huonoja syömään keittiönpöydän ääressä vaan mies syö tietokoneen ääressä ja minä sohvalla joten periaatteessa keittiön pöytää ei tarvita muuhuin kuin säilytykseen.

Kuvaa en vielä ole ottanut, mutta lainaan sellaista täältä.

Että sellaista täältä tällä erää, mukavaa viikonloppua kaikille! :)

PIPA ja muuta mukavaa

Olen aivan ihastunut Novitan Crystal lankaan, joten viime Helsingin-reissulla poikkesin Novitan omaan Lankadeliin ja sieltähän tarttui sitä 2 kerää mukaan. Pari iltaa ja valmistui ensimmäinen neuletyöni koskaan - pipa.

The PIPA

Kuva ei ole kauhean hyvä, ja pipakin on siinä vinksallaan mutta eiköhän siitä selvän saa. :) Tykkään kovasti tuosta, ja oli niin hauska tehdä että tekisi mieleni tehdä toinenkin, jos vaikka eri värisenä? Punaista Crystalia on kuulemma tarjouksessa Novitan sivuilla.. :D

Asiasta toiseen, saatiin kälyltä anopin kautta Ikean leikkitunneli jonka minä toin kotiin vaikka mies oli jyrkästi sitä vastaan. Ei kuulemma enää rojua meidän kämppään. Noh, minä pidin pääni ja sovittiin että kun tunnelia ei enää käytetä niin vien sen takaisin anopille omakätisesti. :D Eilen kokeiltiin Oonan kanssa ja tosi nopeasti hiffasi mistä on kyse! Onneksi meillä on pitkä eteiskäytävä johon mahtuu tunneli ja minä juoksemaan vierelle. Tänään kokeiltiin taas ja nyt meni jo hurjan paljon paremmin, toisin sanoen - ihan putkeen! ;)

"Täältä tullaan!"